logo Palaa etusivulle

.: Kaikki teemat

Astma, allergia ja lemmikit

.: Muut artikkelit aiheesta Astma

Artikkelikuva

Monessa suomalaisessa kodissa on lemmikki: kissoja ja koiria on n. 1,5 miljoonaa, muut lemmikit vielä siihen päälle. Monet luopuvat lemmikistä "varmuuden vuoksi" silloin, kun jollakin perheenjäsenellä todetaan astma tai allergia. Lääkärit ovat tänä päivänä kuitenkin sitä mieltä, että se on turhaa mikäli lemmikki ei aiheuta allergiaa tai pahenna astman oireita. Esim. koivuallergikko voi pitää kissaa tai koiraa ja elää oireetonta elämää kevättä lukuunottamatta. Joskus lemmikistä luovutaan jo ennen lapsen syntymää jos perheessä on taipumusta allergiaan tai astmaan. Sekin on turhaa.

LEMMIKKIEN VAIKUTUS ALLERGIOIDEN SYNTYYN
Lemmikkien ja kotieläinten kanssa eläneet lapset kärsivät jopa harvemmin allergioista kuin ne lapset, jotka ovat eläneet "puhtaassa", lemmikittömässä ympäristössä. Maa- ja metsätaloustieteen maisteri Jaakko Pakarisen väitöskirjassa "Impact of the human bacterial environment on mycobakteriosis and allergy" todettiin eläinpölylle altistumisen näyttävän vähentävän lasten allergiariskiä. Väitöksessä vertailtiin eläin- ja huonepölyn määrää Venäjän ja Suomen Karjalan kodeissa. Venäjän Karjalassa huoneilman bakteerimäärät olivat huomattavasti suuremmat kuin Suomessa, mutta siitä huolimatta mm. allergisten ihotautien riski oli vain neljännes siitä mitä Suomen Karjalan puolella. Maatilakodeista löytyi myös enemmän allergiaa ehkäiseviä bakteerilajeja kuin kaupunkikodeista.

Myös Kuopion Yliopiston tutkimuksessa (2002-2005) on saatu saman suuntaisia tuloksia. Tutkimuksen mukaan perheissä joissa on koira, havaittiin lapsilla vähemmän hengitystieoireita ja -tulehduksia kuin koirattomissa perheissä. Koiraperheissä lapsilla oli myös vähemmän korvatulehduksia ja he tarvitsivat vähemmän antibioottikuureja kuin lapset, joilla ei ollut koirakontakteja.

Yksi syy allergioiden lisääntymiseen on luontoyhteyden heikkeneminen: kaikki desinfioidaan ja puhdistetaan, ruokaa kasvatetaan steriilissä ympäristössä ja se jalostetaan käytännöllisesti katsoen ihan joksikin muuksi. Luonnosta, maaperästä ja lemmikeistä elimistöön joutuvat "epäpuhtaudet" ovatkin itse asiassa suojelevia ja vahvistavat immuniteettijärjestelmää luonnollisesti.

VOIKO LEMMIKIN HANKKIA ALLERGIA- TAI ASTMAKOTIIN?
Astma tai allergia ei sinänsä ole este lemmikin hankkimiselle, mutta jos eläimet aiheuttavat allergisia oireita (silmien punoitus/kutina, nuha, aivastelu) tai astmaoireita (hengenahdistus, hengityksen vinkuna), ei lemmikin pitäminen tai hankkiminen ole suositeltavaa. Eläinten aiheuttamia oireita voi hoitaa tilapäisesti antihistamiinilla tai avaavalla lääkkeellä, mutta ne eivät voi olla pysyvä ratkaisu kotona pidettävän lemmikin ottamista harkitessa. Lääkitystä voi käyttää kyllä silloin, kun mennään paikkoihin joissa lemmikkejä on.

ALLERGIATESTIT
Allergiatesteillä voidaan todeta mahdollinen herkistyminen, mutta niidenkään tulokset eivät 100 % varmasti kerro allergiasta tai mahdollisesta allergian kehittymisestä mikäli kotiin hankitaan lemmikki. Parasta on kokeilla lemmikin kanssa olemista pidemmän aikaa esim. oleskelemalla kodissa, jossa niitä on. Aina on syytä kuitenkin varautua siihen, että yliherkkyys kehittyy myöhemmin. Täytyy myös muistaa, että herkistyä voi jossain vaiheessa herkistyä sellainenkin henkilö, jolla astmaa tai aikaisempaa allergiaa ei ole.

MIKÄ ELÄIMISSÄ HERKISTÄÄ?
On yleinen harhaluulo, että eläinallergia aiheutuu karvoista ja että lyhytkarvaiset lemmikit, tai ne rodut, joilta ei lähde karvaa, allergisoisivat vähemmän. Näin ei ole: eläinallergia johtuu eläinten ihon valkuaispitoisesta hilseestä ja herkistyä voi ihan mille tahansa eläimelle. Allergeeneja on myös mm. syljessä.

KOIRA
Kaikissa koiraroduissa on samat allergeenit. Allergeenien määrä vaihtelee paljon yksilöstä toiseen, ei niinkään rodusta toiseen. Allergeenitonta rotua ei ole olemassa, mutta joskus allerginen henkilö voi sietää jotain rotua tai yksilöä paremmin kuin toista. Tämä selviää vain kokeilemalla.

KISSA
Kissan allergeenia on hilseessä, syljessä, talissa ja peräaukon seudun rauhasten eritteissä. Uroskissoilla allergeenia on enemmän kuin narttukissoilla. Kissat koetaan usein hyvin allergisoiviksi ja sitä ne ovatkin: koska kissa pesee itse itseään, myös syljen allergeeneja levittyy turkkiin. Rauhasten eritteille joutuu alttiiksi kissan hiekkalaatikkoa siivotessa. Kissan peseminen esim. päivittäin ei tule kyseeseen allergiaoireiden lievittämiseksi. Kissa hoitaa turkkinsa itse, eikä normaalia, tervettä kissaa tule turhaan pestä. Näyttelykissat ovat asia erikseen, mutta nekään eivät kylve päivittäin.

JYRSIJÄT
Kanit, marsut, hiiret, gerbiilit ja muut jyrsijät herkistävät helposti. Niillä allergeeneja on ihon hilseessä, syljessä ja ulosteissa.

LINNUT
Undulaattien, seeprapeippojen ja muiden häkkilintujen allergeeneja on niiden hilseessä ja ulosteessa. Myös höyhenistä irtoaa valkuaispölyä ja niissä saattaa olla punkkeja ja täikärpäsiä jotka voivat aiheuttaa allergia- tai astmaoireita.

LISKOT JA MATELIJAT
Vaikka liskoilla, matelijoilla ja kilpikonnilla ei ole karvaa, ihosta ja kilven pinnasta irtoaa allergeenista valkuaista. Myös niiden ulosteet sisältävät allergeeneja.

AKVAARIOKALAT
Akvaariossa kasvava viherlevä ja kalojen ruoka saattavat aiheuttaa allergiaoireita, mutta näistä huolimatta akvaario on turvallisin vaihtoehto allergikolle.

HEVOSET JA RATSASTUS
Rakkaasta harrastuksesta ei tarvitse välttämättä kokonaan luopua vaikka herkistyisi hevosille. Monet allergioista kärsivät ratsastajat ottavat allergialääkkeen ennen tallille menoa ja astmaatikot avaavaa astmalääkettä. Suolapiippuakin kannattaa kokeilla oireiden lievittäjänä. Vaikka hevosallergia sallisi ratsastamisen, tallissa oleilu ja hevosen hoitaminen eivät onnistu. Silloin satulointi ja muu hoito on jätettävä muiden tehtäväksi. Allergisen henkilön kannattaa pitää ratsastusvaatteensa kodin ulkopuolella ja käydä suihkussa aina ratsastuksen jälkeen.

Lemmikkien kuivaruoat, lintujen ruoka, kuten auringonkukansiemenet ja hirssinjyvät, lemmikkien ulosteet tai esim. häkin kuivikkeet voivat myös herkistää oireilulle.

VAIHTOEHTOISET HOITOMUODOT
Monesti esim. siitepölyaikana oman koiran tai kissan hilse saattaa pahentaa oireita, mutta niistä voi selvitä samalla lääkityksellä kuin siitepölynkin aiheuttamista oireista. Jos lemmikki alkaa kuitenkin aiheuttaa allergia- tai astmaoireita jatkuvasti, kannattaa ennen lemmikistä luopumista miettiä myös lääkkeettömiä vaihtoehtoja oireiden hoitamiseksi tai lievittämiseksi. Joskus apu voi löytyä akupunktiosta, vyöhyketerapiasta, yrttilääkinnästä tai muusta luonnonlääkityksestä. Lasten oireiden hoidon kanssa pitää olla erityisen tarkka eikä turhia riskejä tule ottaa, aikuiset voivat itse valita ja tehdä omaa terveyttään koskevia päätöksiä vapaammin.

TIESITKÖ TÄMÄN? ELÄINPÖLYÄ ON KAIKKIALLA!
Monasti eläinten tuominen julkisiin paikkoihin kielletään vetoamalla siihen, että ne aiheuttavat allergisia reaktioita tai astmaoireita kanssaihmisissä. Helsingin busseissa ja raitiovaunuissa tutkittiin eläinpölyn määrää ja sijaintia. Lattioilta, jossa eläimet yleensä oleskelevat julkisissa liikennevälineissä kulkiessaan, allergeeneja ei juuri löydetty. Eniten niitä löydettiin penkeistä ihmisten jäljiltä: lemmikkien omistajilla allergeeneja on hiuksissa ja vaatteissa. Näin niitä kulkeutuu suuriakin määriä myös paikkoihin, joissa lemmikit eivät ole koskaan käyneetkään: kouluihin, päiväkoteihin, työpaikoille, kauppoihin, ravintoloihin, elokuvateattereihin jne.

Jokaisessa suomalaiskodissa on kissa-allergeenia. Kissan allergiaa aiheuttava allergeeniproteiini on niin pieni, että se kulkeutuu sisälle satunnaistenkin vierailijoiden mukana. Koira-allergeeni on suurempi eikä leviä kovin kauaksi tiloista, joissa koiria on ollut. Koira-allergeenia löytyy kuitenkin noin 85 % kodeista. Määrät ovat tietysti pieniä, eivätkä aiheuta välttämättä oireita, mutta koiran tai kissan eristäminen makuuhuoneesta tai muista asuintiloista, ei ole ratkaisu allergiaongelmaan, eikä se tietenkään ole myös sosiaalisia suhteita kaipaavaa lemmikkiä kohtaan oikein.

Allergia, astma ja lemmikit ovat siis kovin yksilöllinen ja monitahoinen yhdistelmä, eikä yhtä oikeaa vastausta kysymykseen "voimmeko me ottaa/pitää lemmikin?" voi valitettavasti antaa.

Teemaan liittyvät tuotteet:

Suolapiippu Keraaminen

Suolapiippu Keraaminen45.00 €

Suolafantti lapsille

Suolafantti lapsille45.00 €

Suolapiippu Lite

Suolapiippu Lite22.00 €

RoSalina -suolasumutin

RoSalina -suolasumutin110.00 €

Suolapiippu Duo-paketti

Suolapiippu Duo-paketti70.00 €

SinuCare® Nenänhuuhtelukannu

SinuCare® Nenänhuuhtelukannu11.50 €