Astma on keuhkoputkien pitkäaikainen limakalvojen tulehdussairaus, johon liittyy keuhkoputkien supistelutaipumusta. Astmaatikko saa helposti hengitysoireita, koska tulehtuneet ja turvonneet limakalvot ovat erityisen herkkiä ärsykkeille. Suomalaisista 7–10 % sairastaa astmaa ja noin 5 %:lla on joskus astman kaltaisia oireita. Suurimmalla osalla tauti on melko lievä ja hyvin hallinnassa.
ASTMAN OIREET
Astmalle tyypillisimpiä oireita ovat
• pitkittynyt yskä
• runsas limaneritys
• hengenahdistus varsinkin rasituksen aikana tai sen jälkeen
Oireet voivat olla hyvinkin vaihtelevia. Ne voivat olla erilaisia eri aikaan vuorokaudesta, niihin voi liittyä yöheräämisiä tai oireet voivat olla pahimmillaan aamulla. Alkavan astman oreet voivat olla myös jaksottaisia ja oireisten vaiheiden välissä voi olla pitkiäkin oireettomia aikoja. Mikäli kärsii siitepöy- tai eläinpölyallergiasta, niille altistuminen saattaa pahimmillaan aiheuttaa astmaoireita. Flunssa ja muut hengitystieinfektiot ovat tärkein oireiden pahenemisen syy, mutta myös hyvin kylmä ilma tai rasitus voivat pahentaa oireita.
Alkavassa tai lievässä astmassa keuhkot toimivat enimmäkseen normaalisti ja oireita on vain ajoittain. Kun astma on vaikea, oireilua on useammin ja keuhkoputkien ahtautuminen voi olla pysyvää ja osin palautumatonta.
MISTÄ ASTMA JOHTUU?
Astma on vahvasti perinnöllinen sairaus. Se on keuhkoputkien limakalvojen krooninen tulehdus, jonka aiheuttaa virheellinen, yliherkkä immuunivaste. Tästä seuraa keuhkojen toiminnan häiriöitä. Limakalvojen reagoinnin taustalla voi olla esim. allergeenien tai mikrobien (virukset, bakteerit) aiheuttama tulehdus tai fyysisen rasituksen laukaisema pitkäaikainen ärsytys. Myös stressi saattaa laukaista astman.
ALLERGINEN VAI EI-ALLERGINEN ASTMA?
Allerginen astma on aikuisilla yhtä yleinen kuin ei-allerginen astma. Keväällä astman oireita aiheuttavat ja/tai pahentavat siitepöly ja katupöly, sisäilman pölyt ja esim. tupakansavu ovat taas puolestaan ympärivuotinen riskitekijä ja sisäilman laatu onkin hyvin merkityksellinen astman oireettomana pitämisessä tai oireiden vähentämisessä ja lievittämisessä. Sisäilman ongelmia aiheuttavat mm. riittämätön tai huono ilmanvaihto, siivouksen laiminlyönti, sisätiloissa tupakointi, kosteusvaurioista johtuvat homeet ja rakennus- ja sisustusmateriaalien kemikaalipäästöt.
Lemmikkieläimet aiheuttavat astman oireilua vain niillä henkilöillä jotka ovat niille allergisia. Lemmikkieläimestä ei siis tarvitse välttämättä luopua vaikka sairastuisi astmaan, mutta allergiatestissä kannattaa käydä.
Mikäli sairastaa allergista astmaa, sairastaa usein myös allergista nuhaa, silmäallergiaa ja/tai kärsii atooppisesta ihottumasta. Tämä johtuu siitä, että näiden kaikkien vaivojen taustalla on elimistön ominaisuus herkistyä ympäristön allergeeneille. 70 - 80 % astmaatikoista kärsii allergisesta nuhasta ja sen tehokas hoito on erityisen tärkeää mahdollisen astman hoitotasapainon kannalta.
Rasitusastmaksi kutsutaan astmaa, jossa oireet ilmenevät vain fyysisen ponnistuksen yhteydessä.
VOIKO ASTMASTA PARANTUA?
Yleiseti ottaen voidaan todeta, että astma on krooninen sairaus josta ei voi parantua, mutta hyvällä hoidolla se voidaan pitää mahdollisimman oireettomana ja etenemistä hidastaa. Koska astmaoireiden syyt ovat vaihtelevia ja hyvin yksilöllisiä, ei pystytä sanomaan kuinka sairaus kenelläkin etenee. Astman oireet voivat pahentua vähitellen tai yhtä hyvin äkillisestikin.
MILLOIN LÄÄKÄRIIN?
Mikäli epäilee alkavaa astmaa, kannattaa mennä lääkäriin. Mitä varhaisemmassa vaiheessa astma diagnosoidaan, sen paremmin sitä pystytään hoitamaan oikein ja pitämään tauti kurissa.
Astma todetaan puhalluskokeeilla ja kotona tehtävällä seurannalla. Puhalluskokeessa, eli spirometriassa, mitataan keuhkojen toimintaa ja tilavutta sekä sitä, kuinka avonaiset keuhkoputket ovat. Tuloksissa otetaan huomioon potilaan ikä, pituus ja sukupuoli ja niitä verrataan vastaavan ryhmän tuloksiin. Mikäli astmaepäilykset vahvistuvat, puhalluskokeita tehdään eri vuorokauden aikoina ja avaavan lääkkeen jälkeen ja ilman sitä. Usein tehdään myös rasitus- ja altistuskokeita. Tutkimuksissa tarkistetaan myös keuhkot, sydän, iho ja nenän limakalvo ja oirehistoria käydään läpi lääkärin kanssa. Mahdolliset allergiat selvitetään ihopisto- tai verikokein.
MITEN ASTMAA HOIDETAAN
Astmalääkityksen määrää aina lääkäri. Yleisimmin käytössä ovat ns. inahloitavat, eli sisäänhengitettävät lääkkeet jotka vaikuttavat suoraan keuhkoputkien limakalvoilla. Astmaa voidaan hoitaa myös tabletteina annettavilla lääkkeillä tai oraaliliuoksilla. Suoraan keuhkoihin annosteltavien lääkkeiden etu on se, että vaikutusalue saadaan rajattua ja sivuvaikutukset pysyvät vähäisinä ja annostus suhteellisen pienenä.
Hoidossa keskitytään laajentamaan keuhkoputkia ja ehkäisemään tulehdusreaktiota. Ns. Hoitotasapainolla tarkoitetaan sitä, että keuhkoputkia laajentavaa lääkitystä tarvittaisiin mahdollisimman vähän. Tulehdusta vähentävät lääkkeet hoitavat keuhkoputkien limakalvotulehdusta paikallisesti ja näin pyritään ehkäisemään ja vähentämään oireita. Keuhkoputkia laajentavia, ns. laajentavia lääkkeitä käytetään astmaoireiden lievittämiseen ja kohtauslääkityksenä.
Suolahuonehoidoista on saatu hyviä kokemuksia astman hoidossa, mutta aina suolahuonehoidot eivät ole jokaisen saavutettavissa. Suolapiippua käyttämällä saa kuitenkin hengityselinten kannalta oleellisen osan suolaterapiaa ja sitä kannattaakin kokeilla astman hoidossa. Monet kokevat saaneensa suolapiipusta avun mm. hengenahdistukseen, öiseen yskimiseen ja rasituksen aiheuttamiin hengitysvaivoihin. Lääkärin määräämien, säännöllisesti otettavien lääkkeiden määrää ei tule muuttaa, mutta itse annosteltavien lääkkeiden käyttöä moni on kertonut voineensa vähentää. Suolapiipun avulla voi helpottaa myös allergisia oireita esim. siitepölyaikaan, jolloin myös astmaoireet vähenevät. Mikäli ei käytä suolapiippua jatkuvasti, sen käyttö kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ennen siitepölykauden alkamista. Suolapiipusta hengitettävä suola kulkeutuu sisäänhengitettäessä pitkälle keuhkoihin ja nenän kautta uloshengitettäessä myös nenän ja poskionteloiden limakalvoille ja hoitaa näin tehokkaasti koko hengityselimistöä.
Haluatko saada tämän tehokkaan Kuuden peptidin ihonhoitoseerumin puoleen hintaan (vain 5.00 euroa) ostosi yhteydessä?
Lisää ostoskoriin Ei kiitos