Usein nuorelle sanotaan, että finnivaihe on ohimenevä ja se on vain kestettävä ja sen kanssa osattava elää, mutta pitkään jatkuessaan, tai hyvin pahana, akne voi vaikuttaa nuoren itsetuntoon ja sosiaaliseen elämään. Aknesta voi jäädä myös elinikäiset fyysiset arvet. Näistä syistä aknea kannattaa hoitaa huolellisesti ja säännöllisesti.
Akne on ihon talirauhasten ja karvatuppien tulehdus, jonka aiheuttaa iholla normaalisti esiintyvät bakteerit. Talirauhaset ovat ihon mikroskooppisen pieniä elimiä, jotka tuottavat ihoon suojaavaa talia.
Miksi aknea esiintyy, sitä ei tiedetä, mutta ihon lisääntynyt talineritys, talirauhasten lisääntynyt bakteerimäärä ja talirauhastiehyiden tukkeutuminen liittyvät sen syntyyn. Taipumus akneen ovat osittain perinnöllistä ja koska myös hormonaaliset tekijät vaikuttavat aknen syntyyn, sitä esiintyy useimmiten murrosiässä, yleisimmin ikävuosien 12-16 välillä. Noin kahdeksan nuorta kymmenestä kärsii aknesta ja se on pojilla ja nuorilla miehillä yleisempää kuin tytöillä ja nuorilla naisilla.
Akne voi ilmetä useilla eri tavoilla. Tukkeutuneitten talirauhasten muodostamat finnit ovat valkopäitä tai mustapäitä ja niitä esiintyy yleisimmin otsassa, nenänpielissä ja leuassa. Aknea voi esiintyä myös rinnan yläosassa ja selässä.
Joskus aknen yhteydessä esiintyy myös tulehtuneita näppylöitä jotka saattavat märkiä. Hyvin vaikeassa aknessa esiintyy laajoja kyhmyjä, onteloaknea. Onteloakne saattaa kroonistua ja jättää ihoon pysyviä arpia. Tästä syystä sen hoidossa kannattaa turvautua ihotautilääkärin apuun.
KUINKA HOITAA AKNEIHOA?
1. Älä puristele finnejä tai mustapäitä! Näppylöiden puristelu pahentaa tulehdusta ja levittää bakteeria.
2. Pidä huolta ihon puhtaudesta. Pese iho päivittäin vedellä ja saippualla tai akneihon pesuun tarkoitetuilla puhdistusaineilla. Puhdistus- ja hoitotuotteiden tarkoitus on hillitä talineritystä. Ihon huuhteleminen kylmällä vedellä on hyvä tapa tehostaa pesun vaikutusta.
3. Kosteuta ihoa. Saippua ja muut akneihonpuhdistusaineet kuivattavat ihoa. Jos iho kuivuu liikaa, käytä kevyttä, öljytöntä ja vähärasvaista kosteusvoidetta aina pesun tai puhdistuksen jälkeen ja tarvittaessa.
4. Käytä ihon hoitoon A-vitamiinia sisältäviä voiteita. A-vitamiini vähentää talitukkeutumien määräää ja estää uusien syntymistä.
3. Kalanmaksaöljykapselit päivittäiseen käyttöön! Omega 3- ja Omega 6- rasvahappojen on todettu parantavan, tai ainakin helpottavan aknea. Myös sinkkilisää kannattaa kokeilla.
5. Kokeile valohoitoa! Finnien määrä vähenee yleensä kesäisin, aurinko saattaa jopa parantaa aknen kokonaan. Valohoitoa voi saada sairaaloissa, terveyskeskuksissa, lääkäriasemilla ja joillakin kosmetologeilla.
Valikoimastamme löydät kotikäyttöön tarkoitetun valoterapia- ja ultraäänihoitolaitteen, jolla voit antaa iholle valohoitoa: sininen valoaalto hoitaa herkkää ja/tai rasvaista akneihoa ja vihreä säätelee ihon rasvatasapainoa vähentäen näin mustapäitä, aknea ja ihon rasvaisuutta.
Hunaja
Hunajaa on käytetty satojen vuosien ajan aknen hoitoon. Levitä päivittäin pieni määrä hunajaa hoitoa vaativille alueille ja anna vaikuttaa 30 minuuttia. Huuhtele pois lämpimällä vedellä ja kuivaa pehmeällä pyyhkeellä.
BIOAQUA kasvonaamio Hunaja
Kosteuttaa ja ravitsee
Hunaja on yksi vanhimpia kauneudenhoidossa käytettyjä luonnontuotteita, eikä ihme. Se sitoo kosteutta, ravitsee, puhdistaa ja sisältää kaiken tämän lisäksi antioksidantteja, ravinteita, entsyymejä ja probiootteja. Erityisesti erilaisista sairauksista kärsivä iho hyötyy hunajasta. Helppokäyttöinen harsonaamio on siisti tapa saada hunajan hyödyt ihollesi ja kätevä ottaa vaikka matkalle mukaan.
Hinta 3.70
Omenaviinietikka
Omenaviinietikan luonnolliset hapot auttavat säätelemään ihon pH-arvoa ja poistavat iholta liiallista talia ja bakteereita. Sekoita keskenään saman verran omenaviinietikkaa ja vettä ja puhdista ihosi liuokseen kastetulla vanutupolla aamuin, illoin.
Aloe vera
Aloe veran käyttö auttaa nopeuttamaan aknen paranemisprosessia ja se ehkäisee myös arpien ja uusien näppyjen ja finnien muodostumista. Voit levittää aloe vera -geeliä hoitoa vaativille alueille esim. iltaisin. Anna geelin vaikuttaa n. puoli tuntia ja huuhtele pois lämpimällä vedellä.
Aloe vera konjac-sieni sopii erinomaisesti nuoren, herkän ihon päivittäiseen puhdistamiseen.
Aloe vera -sienellä voi puhdistaa meikin, lian, talin ja epäpuhtaudet hellävaraisesti herkkää, myös allergista ihoa ärsyttämättä.
Hemmottele itseäsi ja kasvojesi ihoa
Aloe vera -harsonaamiolla! Se rauhoittaa ja lievittää ihon tulehduksia, kiihdyttää verenkiertoa ja nopeuttaa solujen uusiutumista ja korjausta. Aloe vera sisältää runsaasti vitamiineja, mineraaleja ja aminohappoja jotka tekevät hyvää ihollesi. Naamiossa on runsaasti hoitavaa geeliä ja ylimääräistä geeliä riittää tarvittaessa levitettäväksi myös rinnan ja selän alueelle.
Bambuhiili
Bambuhiili on aktiivihiiltä, joka poistaa iholta ylimääräistä rasvaa. Bambuhiili vähentää myös aknea aiheuttavien bakteerien määrää iholla ja huokosissa.
Bambuhiili konjac-sieni on tarkoitettu rasvoittuvalle ja sekaiholle. Se puhdistaa, tasapainottaa ja vähentää talineritystä.
USEIN KYSYTTYÄ
Minulla on aika paha akne, voinko käyttää meikkiä?
Meikkiä voi käyttää, mutta illalla iho on puhdistettava huolellisesti. Mineraalimeikit ovat akneystävällisempiä kuin tavalliset meikkituotteet.
Pahentavatko suklaa ja muut herkut aknea?Ennen uskottiin näin, mutta viimeisimpien tutkimusten mukaan murrosiän akneen herkut eivät suoranaisesti vaikuta. Toki terveellinen, monipuolinen ruokavalio on iholle aina parempi. Jos itse havaitsee jonkin ruoka-aineen lisäävän talineritystä tai finnien määrää, sitä toki kannattaa välttää.
Pahentaako tupakointi aknea?Pahentaa. Tupakointi heikentää ihon pintaverenkiertoa ja altistaa ihon tulehdukselle. Tupakointi saattaa myös pahentaa tulehduksia ja vaikeuttaa niiden hoitoa.
Voinko käyttää ehkäisypillereitä vaikka minulla on akne?Jotkut ehkäisypillerit voivat laukaista aknen tai pahentaa olemassaolevaa ongelmaa. Jos tiedät, että sinulla on taipumus akneen, siitä kannattaa mainita gynekologille joka sitten osaa valita parhaan mahdollisen pillerin juuri sinulle.
Milloin kannattaa mennä ihotautilääkärille?Silloin, kun akne haittaa päivittäistä elämää, tulehtuneet alueet ovat laajoja ja kivuliaita tai mitkään kotikonstit eivät auta.
Kuinka kauan aknen paraneminen kestää?Akne on aina yksilöllinen. Toisilla vaihe menee ohi melkein itsestään, toisilla se kestää kauemmin. Jollekin tulee muutama, tavallinen valkopää poskelle tai mustapäitä nenään, toisella akne leviää laajoille ihoalueille hyvinkin monimuotoisena. Aknen hoidon kanssa kannattaa olla kärsivällinen ja huolellinen. Jos oireet ovat hyvin pahoja, kannattaa mennä ihotautilääkärin juttusille: vaikeaa aknea voidaan hoitaa myös lääkkeillä.