Nestepaastosta ollaan montaa mieltä: joidenkin mielestä se on turhaa, jotkut kokevat saavansa siitä keveämmän olon, lisää energiaa ja apua tiettyihin vaivoihin ja sairauksiin. Pysyvään painonpudotukseen paastosta ei ole apua, koska paaston lopettamisen jälkeen paino palaa melko pian ennalleen. Jos kokee paaston itselleen hyödylliseksi, mikään ei estä paastoamasta muutamaa kertaa vuodessa.
Nykyään syömme melko suuria annoksia ja epäterveellisiäkin ruokia. Ihminen tulee itse asiassa toimeen hyvinkin vähällä ravinnolla, mutta jotta pysyy terveenä ja saa kaikki tarvittavat ravintoaineet, ravinnon on oltava koostumukseltaan monipuolista. Viikon mehupaasto ei ole ravinteiden saannin kannalta haitallinen.
Paaston vaikutukset
• Mehupaasto vaikuttaa edullisesti veren rasva-arvoihin, verenpaine laskee ainakin hetkellisesti.
• Paaston aikana suolistobakteerit uudistuvat ja tervehtyvät.
• Suolisto ja sen limakalvot lepäävät ja tervehtyvät.
• Paasto saatta auttaa pitämään verensokerin jatkossa paremmin tasapainossa.
• Palautuminen tehostuu, koska paasto lisää kasvuhormonin (hGH) eritystä.
• Vastustuskyky paranee, sillä paasto lisää valkosolujen tuotantoa ja vahvistaa immuunijärjestelmää.
Kenelle paasto sopii?
Paasto sopii kaikille terveille aikuisille. Ensikertalaisen kannattaa tyytyä viikon mittaiseen mehupaastoon.
Kenelle paasto ei sovi?
Paasto ei sovi raskauden tai imetyksen aikana, toipilaille, alhaisesta verenpaineesta, aineenvaihduntasairaudesta (esim. kilpirauhasen vajaa- tai liikatoiminta), sappikivitaudista tai syömishäiriöistä kärsiville henkilöille, diabeetikoille, hyvin iäkkäille henkilöille, lapsille tai kasvuiässä oleville nuorille. Säännöllistä lääkitystä käyttävien henkilöiden kannattaa keskustella paastoamisesta lääkärin kanssa.
Kuinka pitkään kannattaa paastota?
Yleensä 5-7 vuorokautta on hyvä aika, jotkut paastoavat jopa kaksi viikkoa. Viikossa elimistö ehtii puhdistautua, eikä paastosta ole ravitsemuksellista haittaa.
Paaston aikana siirrytään hiilihydraattiaineenvaihdunnasta rasva-aineenvaihduntaan, jolloin elimistö alkaa käyttää rasvakudosta energianlähteenä. Tämä tapahtuu suunnilleen kolmantena päivänä kun elimistön hiilihydraattivarastot ovat huvenneet. Mm. aivojen tarvitseman glukoosin elimistö ottaa lihaksista.
Sivuoireet
• Päänsärky ja paleleminen ovat normaaleja paaston sivuoireita. Ne johtuvat vähäisestä energiansaannista.
• Olo saattaa olla aluksi voimaton energian puutteen vuoksi.
• Alhaisen verensokerin takia mieli voi olla, varsinkin alussa, hieman alakuloinen.
• Pitkään paastotessa voi esiintyä ihon kuivumista ja hiustenlähtöä.
• Ummetus saattaa vaivata.
• Pahanhajuinen hengitys ja valkoinen peite kielellä johtuvat ns. ketoosista: kun elimistössä ei ole energiaksi käytettävää glukoosia, rasvakudos alkaa vapauttaa rasvahappoja joita elimistö alkaa hajottaa. Hajotuksen aikana syntyy ketoaineita ja orgaanisia happoja, joita elimistö pystyy käyttämään ravinnokseen.
Suolihuuhtelu, tarpeellinen vai ei?
Monet paastoajat tekevät jopa päivittäin suolihuuhtelun. Huuhtelu puhdistaa suolta ja helpottaa oloa. Mikäli suolta ei puhdisteta, joidenkin näkemyksien mukaan elimistön kuona-aineita alkaa imeytyä suolistosta takaisin kehoon. Tämän katsotaan aiheuttavan päänsärkyä ja pahaa oloa.
Suolihuuhtelujen puolestapuhujat muistuttavat myös siitä, että paastoajan tilanne helpottuu, kun suoli on mahdollisimman tyhjä. Heidän mukaansa paksusuolen bakteerikanta palautuu normaaliksi muutamassa päivässä kun paastoaminen lopetetaan. Jos kärsii paaston yhteydessä ummetuksesta, suolihuuhtelu kannattaa tehdä ainakin kerran.
Suolihuuhteluista ollaan toistakin mieltä: kuona-aineiden imeytymisen takaisin elimistöön pitäisi olla fysiologisesti mahdotonta ja joidenkin arvioiden mukaan myös suoliston oma bekteerikanta saattaa kärsiä huuhtelusta ja suoliston normaalin toiminnan palautuminen voi viedä pitkäänkin.
Kannattaa tehdä kuten itselleen sopivaksi katsoo. Jos huuhtelun tekee vain kerran, siitä on eniten hyötyä paaston aloittamisen yhteydessä. Suolihuuhtelua varten apteekeista on saatavilla kertakäyttöisiä välineitä. Ohjeet suolihuuhteluun löytyvät mm. TAYKS:in sivuilta: Näin suoritat suolihuuhtelun.
Kuinka paasto aloitetaan?
Ruokavaliota kannattaa alkaa keventää jo hyvissä ajoin ennen paastoa. Ruokavaliossa kannattaa suosia tuoreravintoa: marjoja, vihanneksia ja hedelmiä ja jättää mm. liha ja viljat pois. Myös päivittäisiä ruokailukertoja vähennetään ja kahvi jätetään pikkuhiljaa pois kokonaan.
Halutessaan voi nauttia myös pudistavia vihersmoothieita ennen paastoa. Ohjeita löytyy jutusta Puhdistavat vihersmoothiet.
Paasto
Paaston aikana nesteitä juodaan päivittäin 2–3 litraa. Tästä määrästä tuoremehujen osuus tulisi olla 0,75–1,5 litraa. Paaston aikana voi juoda myös vettä, yrttiteetä ja itse tehtyjä kasvisliemiä. Suolaisia, rasvaisia tai lisäaineita sisältäviä kasvisliemiä ei suositella, ei myöskään sokeroituja mehuja. Päivän nestemäärä tulisi nautta mahdollisimman tasaisesti, noin tunnin välein. Oikean vähimmäisnestemäärän voit laskea laskukaavalla 0,3 dl x oma painosi kiloina: esim 0,3 x 70 = 21 vrt. 2,1 l nestettä. Tästä määrästä tuoremehujen osuus tulisi olla n. 0,75 l.
Vihreä ja valkoinen tee sopivat hyvin paastoajan juomavalikoimaan.
3. päivä
Kolmas paastopäivä on usein vaikein. Silloin puhdistumisreaktiot, kuten päänsärky, tukkoinen olo ja särky ovat pahimmillaan. Oireet menevät kuitenkin ohi. Paaston aloitus kannattaa rytmittää niin, että kolmantena päivänä on mahdollisuus lepoon.
Saunominen
Rankkaa saunomista kannattaa välttää, mutta kevyt saunominen tekee hyvää. Saunomis- ja suolakylpyvinkkejä löydät artikkelista Saunominen ja suolakylpy puhdistavat kehoasi ja jalkakylpyohjeita on kerätty artikkeliin Jalkojen hoito- ja jalkakylpyohjeita.
Liikunta
Paaston aikana kannattaa välttää raskasta, rasittavaa liikuntaa. Ulkoileminen, venyttely ja jooga tekevät hyvää. Liikunta tehostaa paaston vaikutuksia, lievittää tukalaa oloa ja antaa muuta ajateltavaa jos ruoka pyörii mielessä.
Haluatko saada tämän tehokkaan Kuuden peptidin ihonhoitoseerumin puoleen hintaan (vain 5.00 euroa) ostosi yhteydessä?
Lisää ostoskoriin Ei kiitos